.

.
Minä (6.), Jussi Vilkkilä (2.), Eeli Halonen (1.)

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Offseason - lihaksikkaaksi vai lihavaksi? Toisensa poissulkevia?

Moro!

Rupesin tässä päivitystä kirjottelemaan ja samanaikaisesti rupesin kattelemaan Heinosen Tommin videosarjan uusinta (6. jakso) osaa. Videolla nähdään mm. "bodyguru" Aki Mähönen ja video sisältää parin minuutin keskustelutuokion bulkkaamisaiheesta. Kirjottelen tässä lyhyesti esimerkin avulla referoiden keskustelun pointin, lisään omat mietteet ja vertaan omaan tekemiseen sitä.

Esimerkki: Kisaaja (sukupuolesta riippumatta) painaa kisoissa 80kiloa, offilla paino nousee yli 100kilon. Ylimääräistä (rasvaa) on siis karkeasti sanoen 20kiloa (uusi [mahdollinen] lihasmassa ja ylimääräinen [toki välttämätön] nestekertymä sanotaan 5kg. Läskiä siis ainakin 15kg. Mikä hyöty? ..ja tästä!

Tässä oma käyräni 2013 kisojen jälkeiseltä ajalta. Miksi kaloreiden laskeminen (edes 75% ajasta) olisi oleellista kehonrakentajalle offseasonillakin?
Huom. Kyseessä on laskettu aamupainon keskiarvo kuukauden JOKAISELTA päivältä, eli käyrää voidaan pitää jo luotettavana painon suhteen.

Huomaa hyvin, että reverse diet (itse dieetin jälkeinen aika, jolloin kaloreita lasketaan ja nostetaan maltillisesti) loppui joulukuussa 2013, alkupuolella. Katso mitä aamupainolle tapahtui tässä vaiheessa, tai aamupainon nousulle oikeastaan.

Otin offin alkuvaiheessa tavoitteeksi ainakin 5-8kg tuona 14kk ajanjaksona (ml. kisadieetillä kadotetut lihat). Entä nuo loput 12-15kg? Läskiähän se. Tuskin saavutin em. tavoitteesta edes puolia. Siihen en ota kantaa, sillä se on mennyttä ja ryssittyä. Näistä täytyy vaan oppia, sen vuoksi pidän tästä bodaushommasta niin paljon. Kehitysmittareita on lukuisia, omalle tekemiselle täytyy olla samanaikaisesti kriittinen, mutta luottavainen. Jos epäröit omaa tekemistä, niin kehitys ei varmasti tule olemaan niin kovaa kuin se luottavaisilla mielin olla. Ja vaikka luottaisitkin omaan juttuun, täytyy sitä seurata kriittisesti. Tuntuu vaikealta? Sitä se onkin. Sitä sen kuuluukin olla.

"Emmä jaksa joka aamu käydä vaa'alla, on mulla parempaakin tekemistä.."
-Näin itsekin mietin pari vuotta sitten, kunnes huomasin kuinka pieni ja vähän vaativa homma vaa'alle nouseminen aamukusen jälkeen on. 10sec. kun saa painon, 10sec. kun kirjottaa sen ylös. Keskiarvojen laskeminen ym. mukaanlukien aikaa menee ENINTÄÄN minutti/vrk. Josko sen ottais vaikka ns. dataamis- tai kikkelinvenytysajasta pois. Mitä saavutetaan?

Fakta siitä mitä omalle kropalle tehdään! Helvetin hyvä mittari. Tuskin kukaan väittää, että naturaalina useamman vuoden treeniuran jälkeen kasvatettaisiin lukuisia kiloja lihasmassaa vuositahdilla. Mullakin tuli tuossa vuoden aikana noin karkeasti 20 kiloa painoa lisää. Entä jos pudottaisin sen 10 kiloon? Sehän tarkottaisi noin käytännössä yli puolet lyhyempää dieettiä, jotta olisi taas kireänä. Silti tuossa 10 kilossa olisi luultavasti ainakin puolet läskiä.

Oma mielipide ja "haaste" seuraavalle offseasonille: Paikallaan ei saa jumittaa, offseasonilla täytyy syödä enemmän kuin kuluttaa. Mutta kuinka paljon, 200-500kcal vai 1200-1500kcal? Lihaksen kasvattaminen on hidasta, joten maltti on valttia. UNOHTAMATTA muuta elämää, sosiaalista aspektia, elämästä ja ruuasta nauttimista (silloin tällöin = 1-3krt/kk) herkuttelua. Koittaa käyttää nämä vaan hyödyksi treenaamalla siinä ympärillä kovempaa.

Siinä ajatusta. Toivottavasti jollekin tarttui jotain, itselleni nämä ns. kaaviot kertoivat ja valottivat hommaa. Vaikka on treenattu intensiviisesti, hommaan keskittyen ja "kovaa" syöden, mitä silti voi parantaa. Yllä ajatuksia ja tavotteita. On se mukavampikin olla kireämmässä kunnossa - kaikki sen tietää, ketkä ovat olleet joskus kunnossa omalla tasollaan.

Tästä treenivideo keskiviikolta, vanhalla kunnon salilla! Never forget, LPG.



Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä suurkiitos ja syvä kumarrus lämpimästä vastaanotosta "The Last Opportunity" -videosarjan ensimmäiselle osalle ja Pakkotoiston kilpailijathreadille "CBB Jarkko Tyrylahti".

Nämä auttavat jaksamaan - jatketaan tänään taas LPG:llä punnertavien merkeissä. ;) Nopeasti se kierto menee, mutta menköön.

2 kommenttia:

  1. Erittäin hyvää juttua, yhdyn itse kylllä samoihin pointteihin. Mulla tuli tehtyä tällanen sikabulkkaus joskus pari vuotta sitten, varmaan 6 kuukaudessa 12 kg painoa. Eihän tosta nyt sitten ollut lihaa varmaan kun joku kilo pari, mikä sitten siinä 25 vk dieetillä tuli kyllä selville. Tästä viisastuneena olenkin sen jälkeen vedellyt hyvin maltilla, ehkä jotain 200kcal yli kulutuksen ja pitänyt insuliiniherkkyysbuustausjaksot mukana (esim. 6 vk välein viikko rapsakkaa miinusta) offilla.

    Tällä tavalla paino nousee ehkä kilon kuussa ja homma toimii. Lisäksi välillä ottelen 2-3 vk dieettejä (eli vain vähän pidempiä välimiinusteluja), missä lihaa tuskin juuri ehtii lähtemään, mutta saa offille pituutta ja homman pysymään järkevänä.

    Nojoo, meni vähän omaks tarinaks mutta tällasia itellä tullu omasta kokemuksesta. Joku 8 v varmaan tässä punttailtu josta puolet varmaan laskeskeltu kaloreita. Toki tässä auttaa hitosti just se, että tuntee ne omat kalorinkulutukset ja kropan reagoinnit, ei tota +200 kcal joskus 6 vuotta sitten olis pystyny arvioimaan millään. Näin sen on että virheistä ja kokemuksesta oppii.

    Mutta, tsemppiä jatkoon sulle, helvein hyvä blogi ja meininki hjuva. Pistelehän jotain 10 weeks out kuvia vaikka joskus ni nähään missä ukon kunto menee!

    luv ur blog!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, tsempeistä jne. Hyvä jos blogi uppoo edes tällaisenään, sillä aikaa tälle jäänyt todella vähän.. mutta koitetaan nyt panostaa siihen laatuun enempi kuin määrään.

      Mukava kuulla toisten mietteitä ja tarinoita. Jos kukaan ei mitään tietoja ja kokemuksia jakais, niin mistä sitä tietoa sitten ammentais? :) Niin ja tossa sikabulkissahan (kuten sinun kohdallasi) tuo bulkin jälkeinen dieetti (6kk) on täysin kehitysajasta pois. Miinuskaloreilla ei lihasmassa lisäänny - fakta.

      Mä räpsin kuvia jos natsaa reenin jälkeen joku päivä. :v

      Poista